Päivi Anias

* Yrittäjä
* Taloushallinnonsihteeri

* Kahden aikuisen lapsen äiti

*Kunnanvaltuutettu

* Sivystyslautakunnan jäsen

* Keski-Savon liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokous edustaja ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja

Arvostan kunnallisessa toiminnasssa tehokkuutta, asioista pitää ottaa selvää monipuolisesti ja katsoa asioita monelta kantilta. Silloin saavutettava lopputulos palvelee useita viiteryhmiä.
Yhteisessä kuntakodissamme kaikki vaikuttaa kaikkeen ja haastavissa tilanteissa pitää osata ennakoida, uskaltaa panostaa myös tulevaan vaikka säästölista on aina esillä. Pitää muistaa, että väärässä paikassa säästäminen voi tulla todella kalliiksi, tämän jokainen tietää yksityiselämän puoleltakin.

Muutenkin yhteistä kuntakukkaroa pitää kohdella niin kuin omaansa. Ensimmäisenä on hoidettava kaikki pakolliset kulut. Niitä toki kannattaa vertailla ja kilpailuttaa, hinnoissa on eroja, niin sinulla kuin kunnallakin. Ylijäävän osan voikin sitten käyttää parhaaksi katsomalla tavalla. Tuhlailu on lyhytnäköistä, eikä kanna kauas. Sijoittamalla tulevaisuuteen ja panostamalla elinkeinoelämään ja kasvuun voidaan kukkaron sisältöä kasvattaa ja jaettavaa on jatkossa enemmän.

Minua lähellä on elinkeinoelämä. Loputtoman säästämisen sijaan pitäisi pyrkiä lisäämään tuloja ja se onnistuu ainoastaan yrittäjyyden kasvulla. Jokainen kuntaan syntyvä työpaikka tuo suoraan verotuloja määrän x ja välillisesti vielä enemmän. Työpaikat tuovat perheitä kuntaan, heidän mukanaan tulee valtionosuuksia perustoimintaan. Kiinteistöjen arvot nousevat jne. lista on pitkä ja siksi elinkeinoelämään panostaminen on minusta tärkein tekijä maaseutukuntien pärjäämisessä.

Toinen minulle tärkeä asia on lapset ja nuoret. Meidän on kyettävä tarjoamaan turvallinen ja terve kasvupohja tulevalle sukupuolelle. Meidän on myös pidettävä huolta tästä maailmasta, jotta elämisen edellytyksiä riittää myös tulevaisuuden ihmisille.
Terveet vihreät arvot ovat minulle tärkeitä. Kierrätys, kiertotalous, yritysten sivuvirtojen hyödyntäminen ja monet muut pienet muutokset toimitatavoissamme ovat vaikutuksiltaan merkittäviä aiheuttamatta mainittavaa epämukavuutta.
Ikääntyvät ovat kuntamme kasvavin väestön osa ja he ansaitsevat parhaan hoidon. Palveluita pitää kehittää niin, että yksilöllisyys ja tarpeet voidaan huomioida paremmin ja jokainen saa juuri hänelle sopivaa palvelua. Resurssit ovat tunnetusti tiukat, joten ne on kohdenettava oikein.
Kuntien tehtävälista on loputon ja niiden sopeuttaminen kunnan talouteen on joskus vaikeaa. Siitä huolimatta jokaiselle on tarjottava laadukkaa peruspalvelut ja kaikista on huolehdittava asianmukaisesti.
Jos sinulla on kysyttävää niin soita tai laita viestiä. P.044 97 30301 sp. paivi.anias@gmail.com

Ps. Muista äänestää!